Aikamoisen synty

Sirkus Aikamoisen artistit opiskelivat samalla luokalla Koulutukeskus Salpauksen sirkuslinjalla 2006-2009. Ryhmän jäsenistä Jouni, Heikki ja Kaito olivat jo ennen koulua lyöttäytyneet yhteen, sillä he olivat kaikki kotoisin Porvoosta, ja jongleeranneet jo tovin yhdessä. Porvoosta luokalle pääsi myös Italiasta sirkusta opiskelemasta palannut Oskar, ja pojat muuttivat yhteiseen asuntoon opiskelun ajaksi. Luokalle pääsivät myös lukionsa juuri päättänyt Sade Helsingistä ja Mira Espoosta.

Toisen opiskeluvuoden aikana pojat ja Mira tekivät katuesityksen, jota he esittivät kesän 2008 aikana. Samalla heille alkoi muodostua idea oman ryhmän perustamisesta sirkuskoulusta valmistumisen jälkeen. Opettajat koulussa kannustivat heitä toteuttamaan idean, ja syksyllä 2008 asiaa pohdittiin jo vakavammin. Mukaan ryhmään kesäkatuesityksen jälkeen tuli myös Sade, jonka kanssa pojat olivat jo ensimmäisestä vuodesta asti harjoitelleet heittovoltteja ja pariakrobatiaa. Nopeasti huomattiin ryhmänesiintymislajien ja -tyylien monipuolisuus ja muut ryhmän kannalta oleelliset taidot, kuten Sateen mieltymys erinäisten julisteiden sun muiden tarvittavien asioiden piirusteluun ja puvustustaidot, joita hän on hieman kehittänyt Taikin pukusuunnittelulinjalla, Miran vuosien tanssitaustan ja maskeerauskoulun tuomat taidot koreografionnissa ja maskeerauksessa, Jounin pitkäjänteinen kyky opetella osuuskunnan pyörittämisen kannalta välttämättömien virallisten paperitöiden ja palkanlaskun koukerot ja Oskarin kokemus ja kärsivällisyys apurahojen hakemisessa ja ryhmän kannalta hyvien mahdollisuuksien huomaaminen erinäisistä paikoista. Suurena bonuksena kaiken päälle olivat Porvoon jonkkakolmikon muusikon kyvyt. Heillä oli ollut bändi teinivuosina, ja yhteistä soitteluhistoriaa oli siis monen vuoden ajalta. Kaito ja Heikki soittelivat illat asunnossaan kitaraa ja säveltelivät usein uusia biisejä soitettavaksi ja Jouni rytmitti hommaa rummuillaan. Mira kaivoi lapsena soittamansa huilun jälleen käyttöön, Oskar soitteli ensin trumpettia ja pikkuhaitaria tovin, ja alkoi sitten opetella harmonikan soittoa, ja Sade hankki klarinetin tavoitteenaan saada siitä joskus miellyttävää ääntä ulos.

Hommia riitti valmistumisen jälkeen todella paljon, kun valmistumisen jälkeen oli aika saada Sirkus Aikamoinen virallisesti toimimaan. Muutamia keikkapyyntöjä alkoi tulla ryhmälle, ja Osuuskunta Sirkus Aikamoinen rekisteröitiin kaupparekisteriin maaliskuussa 2009.

Seuraavana tavoitteena oli saada ryhmälle oma esitys, ja kevään 2009 aikana ryhmä synnytti esikoisteoksensa Skaalan, jonka ensi-ilta oli Porvoossa toukokuussa.



Sirkus Aikamoinen valittu mukaan Jeunes Talents Cirque Europe ohjelmaan

Kuten keväällä saimme riemuksemme kuulla, ryhmämme valittiin 10 muun ryhmän joukossa mukaan ohjelmaan, jossa tuetaan uuden esityksen tekoa. Kukin ryhmä siis saa tukea oman esityksen tekoon. On aika valaista mikä tämä on ja mitä tulee tapahtumaan.

Mikä on Jeunes Talents Cirque Europe eli JTCE?

JTCE on eurooppalainen nykysirkuksen kehityshanke, joka poimii esiin ja tukee nykysirkuksen tekijöiden taiteellisesti kiinnostavia esitysprojekteja. JTCE pyrkii tunnistamaan nuorten taiteilijoiden kiinnostavia teoshankkeita ja tukemaan niitä taloudellisesti ja tuotannollisesti. JTCE myös luo verkostoja taiteilijoiden ja eurooppalaisten sirkusorganisaatioiden ja ammattilaisten välille. Vaikka hankkeen nimessä esiintyy painotus "nuoret taiteilijat", ei hakijoille kuitenkaan ole asetettu varsinaista ikärajaa. Kriteerinä on, että tekijät eivät saa olla opiskelijoita, ja esitysehdotuksen pitää olla tekijöidensä ensimmäinen tai toinen oma teos.

Jeunes Talents Cirque Europe -hanketta hallinnoi pariisilainen yhdistys, joka on perustettu vuonna 2007. JTCEn johtoryhmän muodostavat yhdistyksen hallinnon edustajien lisäksi edustajat hankkeen neljästä "yhteisjärjestäjä" -tahosta. Nämä yhteisjärjestäjät muodostuvat alueellisesti: Nordic Pole (Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja), English Pole (Englanti, Irlanti) , Iberian Pole (Espanja, Portugali) ja Center Pole (Ranska, Saksa, Belgia, Hollanti). Lisäksi mukana on zagrebilainen Festival Novog Cirkusa, joka kokoaa "itäisen keskuksen" toimintaa.

(Lähde: Cirko - uuden sirkuksen keskus)

Minkälaista tukea saamme?

JTCE antaa tuotantotukea, harjoitusresidenssejä ja muuta tukea. Marraskuussa 2010 tuki huipentuu esitystilaisuuteen Pariisissa. Katsomossa tungeksii joukoittain tuottajia, festivaalijohtajia ja muita potentiaalisia esityksen ostajia. JTCE on myös loistava väylä verkostoitua erilaisiin sirkuspiireihin ympäri Eurooppaa.

Ja mitäs Aikamoinen aikoo?

Uusi esitys on tekeillä. Työnimenä JTCE-haussa kulkenut Värinpuutostila on saanut virallisen nimen: Aisti. Olemme käyneet esityksen tekoon jo aiemmin keväällä ja saaneet aikaiseksi esityksen demon rungon. Ensimmäinen kova paikka tulee marraskuussa Pariisissa, kun demo esitetään pientä painetta luovan yleisön edessä. Tätä ennen Aikamoinen työstää demoa Porvoossa, Pariisissa ja Oslossa. Kiitos Sorin sirkukselle, että saimme työskennellä heidän loistavissa tiloissaan unohtamatta Koulutukeskus Salpausta ja Petri Heikkilää, että saimme käyttää myös Salpauksen Sirkuslinjan tiloja. Tässä välissä vähän paljastetaan, että uusi esitys sisältää visuaalisuutta maskeerausten ja lavatekniikan avulla. Mukaan tulee keinutrapetsi ja saamme ilma-akrobatiaosaston oikeuksiinsa. Heittovoltteja emme todellakaan jätä pois ohjelmasta. Ja kun mukana on jonglöörejä niin eihän pallot ja keilat voi puuttua.

Uudessa esityksessä ei lavalla nähdä Miraa, kuten aiemmin. Mira keskittyy tanssiin, joka on hänen ykköjuttunsa. Hänen kädenjälkensä näkyy uudessa esityksessä maskeerauksessa ja koreografiassa.

Työskentelemme pitkällä aikavälillä. Ensimmäinen iso välivaihe on Pariisin demo marraskuussa. Sitä ennen pidämme suljetun demotilaisuuden, jotta tiedämme olemmeko oikealla reitillä. Pahoittelemme, mutta emme vielä siinä vaiheessa esitä keskenerästä demoa kaikille. Samaan aikaan työstyy isompi kokonaisuus. Sen varsinainen tekoprosessi ajoittuu talveen-kevääseen-kesään 2011. Ennen ensi-iltaa teemme esityksellä koeyleisönäytöksen. Esitys valmistuu syksyllä 2011, tarkemmat tiedot tästä saatte kuulla myöhemmin
terveisin Jouni Ruuth ja Aikacrew